keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulun taikaa kiireen keskelle

”Kun tanssiopettajamme Elina Berg kertoi, että meidän olisi mahdollista päästä mukaan Tampere Filharmonian Joulusatuun, olimme kaikki ihan innoissamme. Hän vielä vähän varotteli, että tämä ei sitten ole aivan varmaa, mutta lopulta selvisi, että tosiaan pääsemme mukaan”, kertoo Pirkanmaan tanssiopiston 14-vuotias ballerina Heidi Salminen.

Tampere Filharmonia, kapellimestari Petri Juutilainen, laulaja Saara Aalto ja yli 40-henkinen joukko Pirkanmaan Tanssiopiston lapsia ja nuoria esittävät torstaina ja perjantaina 18. ja 19.12. lumoavan Joulusadun, jossa kaikki on mahdollista. Konsertin alkupuolen valtaavat Saara Aallon joululaulut ja perinteiset joululaulukirjaston helmet.  Jälkipuoli on varattu satumaailmalle; tanssille, Marika Vaapaavuoren dramatisoimalle joulutarinalle, Tšaikovskin Pähkinänsärkijän musiikille ja elokuvasävelistölle. Orkesterin lisäksi lavalla nähdään lukuisia lapsia ja nuoria sekä hyvin monipuolinen kattaus erilaisia tanssilajeja:  ”Siellä on balettia, breakdancea, jazz-tyylisempää tanssia ja nykytanssiakin”, Heidi kertoo.

Heidi on Jääprinsessa. Kuva: Harri Hinkka
Tarina keskittyy joulun henkeen, sen etsimiseen ja löytämiseen. Joulusatu kertoo perheestä, jonka vanhempien aikataulua varjostaa loputon kiire. Kaikessa hälinässä heidän pieni tyttärensä katoaa. Sadunomaisen maailman luovat lukuisat erilaiset hahmot: ”Siellä on eläimiä ja erilaisia satuhahmoja. Itse olen Pakkasprinsessa. Tanssin lammella ja teen erilaisia taikoja”, Heidi kertoo. Puvustus ulottuu perinteisestä tutuistä ja kärkitossuista veikeisiin eläinasuihin.

Heidi tanssii Ison salin lavalla Pähkinänsärkijään sovitetun koreografian. Hän odottaa tapausta innolla. ”Onhan tämä tosi, tosi hieno tilaisuus päästä tuolle lavalle yleisön eteen tanssimaan”, hän iloitsee. Heidi on aloittanut tanssiharrastuksen 5-vuotiaana ja jatkanut Pirkanmaan tanssiopistossa yhtäjaksoisesti siitä saakka. Baletti on hänelle kaikkein omin ja tärkein juttu, mutta harrastukseen kuuluvat olennaisesti myös muut tanssilajit, kuten nykytanssi ja jazz. Ison salin lavalla nähdään joukko hänen opistokavereitaan, mutta myös yksi harvemmin tanssiva tähti: ”Siellä on mukana myös yhden meidän opistolaisen koira. Ihan hyvin se on osannut keskittyä harjoituksissa”, Heidi arvioi.

Tampere Filharmonian Joulusatu
Tampere-talon Isossa salissa
to ja pe 18.12. ja 19.12. klo 19

Kuva: Harri Hinkka

perjantai 7. marraskuuta 2014

Verdiä ensikertalaiselle

Kuva: Greta Koivikko
Klassisen musiikin konsertti ei ehkä ole nuorille tyypillisin tapa viettää perjantai-iltaa. Niissähän käyvät vain sivistyneet kulttuurinharrastajat, jotka ymmärtävät musiikin päälle. Ja siinä ihan pitkästyy, kun pitää istua tunteja paikoillaan kuuntelemassa vierasta teosta. Kutsuin 16-vuotiaan ystäväni Melinda Pallarin kuuntelemaan italialaisen säveltäjän Giuseppe Verdin sielunmessua eli requiemia. Päätimme yhdessä uhmata ennakkoluuloja.

Ennen konserttia:


Tämä on Melindan ensimmäinen kerta konsertissa. Tavallaan. Onhan hän entisen soittoharrastuksensa tiimoilta päässyt soittamaan klarinettia täällä Tampere-talonkin lavalla. Katsomon puolelle ei ole kuitenkaan ennen tullut eksyttyä.

”Kuuntelen ennemmin tällästä nykynuorison musiikkia, klassista en ollenkaan. Lempisoitin on varmaan piano tai sitten akustinen kitara.”

Melindalla ei ole illan teoksesta ”mitään hajua, että se tulee sitten ihan täytenä yllätyksenä”. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. ”Kyllä mää ainakin uskon, että se on sellanen mieleenpainuva ja mahtava kokemus, kun siellä on niin paljon niitä soittimia ja laulajia”, arvelee Melinda.

Viime hetken peilailut ennen konsertin alkua..


Konsertin jälkeen:


”Aika vaikuttunut. Ei osaa pukea sanoiksi.” Sellaisiksi Melinda kuvailee ensimmäisiä fiiliksiään heti konsertin jälkeen.

”Teoksesta lyhyesti? No varmaan tunteikas, siinä oli niin paljon voimaa ja tunnetta. Se herätti mussa kunnioitusta. Arvostusta tätä asiaa kohtaan. Ei siitä voi oikeen muuta sanoo.”

Lempikohdakseen Melinda nimeää ”sen kertosäekohdan, joka siinä toistui”. Pikaisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että hän puhui kuoron laulamasta Dies iraesta, joka kuullaan teoksessa pariinkin otteeseen. ”Se tuli aina yllättäen.” Kyseinen kohta oli kyllä hiuksianostattava musiikin suorastaan vyöryessä päälle.

Kun keskustelu kääntyy orkesteria johtaneeseen Santtu-Matias Rouvaliin, Melinda alkaa hihittää kuin pikkutyttö. ”Siis sehän oli ihan mahtava! Se ei ollu liian vakava tai asiallinen vaan vähän rennompi, mutta se osas vetää sen silti just täydellisesti. Se oli niin oma itsensä ja oma persoonansa.” Allekirjoittanut tunnustautuu itsekin kovaksi Rouvali-faniksi.

Myös teokseen olennaisesti kuuluva suuri kuoro herätti ihastusta.”No mulle tuli ainakin sellanen fiilis, että vitsi määkin haluun kuoroon. Se oli niin siistii!”

Eikä aikakaan tullut pitkäksi, vaikka teos kesti yli puolitoista tuntia. Lopussa väsymys pääsi kuulemma iskemään raskaan viikon jäljiltä, mutta mielenkiinto heräsi aina uudelleen, kun tuli voimakkaampi kohta.

Lähtisikö Melinda uudestaan kuuntelemaan klassista musiikkia?
”Jos sää pyydät taas, niin mikäs siinä!” hän nauraa, ”Ei vaan, kyllä mää muutenkin voisin.”

Kuva: Maija Leino

Miten saada nuoret konserttiin?


Ainakin Santtu-Matias Rouvali tuntuu houkuttelevan kaikenikäisiä uteliaita kuulijoita, jotka haluavat omin silmin nähdä ylistetyn kapellimestarin omaperäisen tavan johtaa orkesteria. Kynnys lähteä konserttiin madaltuu, kun kapellimestarin tukka sojottaa jokaiseen ilmansuuntaan ja frakin selkämys on ryppyinen.

Melindalla on myös toinen idea. "Kun on näitä nuorten idoleita, kuten vaikka Robin, niin jos joku sellanen menis konserttiin ja kertois jälkikäteen, miten siistiä se oli, niin siinä on se iso massa, joka seurais perässä."

Teksti: Greta Koivikko
Tampere Filharmonian TET-harjoittelija 27.10.-8.11.2014

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kappale jäi korvamadoksi!

Tammelan koulun kakkosluokkalaisilla oli monenlaisia mielipiteitä vierailusta orkesterin kenraaliharjoituksiin 4.9.2014. Toiset pitivät musiikin voimakkaista pauhuista, toiset taas hiljaisemmista soinneista. Eräälle oppilaalle harjoitus oli hyvin kokonaisvaltainen elämys:

”Tykäsin musiikista. Tykäsin soitimista. Tykäsin valoista. Tykäsin katosta.”

Lapset kiinnittivät huomiota erityisesti ”vasaramiehen” soittoon, viulunsoittajiin ja tuubansoittajaan. Moni olisi viihtynyt musiikin äärellä pidempäänkin, mutta muutamaa alkoi jo kyllästyttää. Yhdestä asiasta oltiin yksimielisiä: musiikki oli hyvää.

Vierailulla koululaiset kuulivat Tšaikovskin Alkusoiton 1812, joka kuvaa Borodinon taistelua. Kappaleeseen kuuluvat juhlalliset tykinpamaukset, jotka joissakin ulkoilmakonserteissa toteutetaan oikeilla kanuunoilla.

Klikkaa kuvia, niin voit selata niitä isompina!



”Tuli mieleen elokuvamusiikinkonsertti jossa kävin äitin kansa. Kuuntelin melkein kokoajan silmät kiinni. Kappale jäi korvamadoksi.”




”Oli tosi kivaa! Lempi soittaja oli se ihme tyyppi joka löi kahdella vasaralla sitä tankoa. Se kuulosti ihan bigbeniltä. Kyllä se oli hienoa.”




”Minun mielestä ne tykin pamaukset olivat kivan kuuloisia ja jossain kohtaa se musiikki kuulosti vähän jännittävältä mutta oli se silti tosi kivaa jossain kohtaa taas vähän surullista mutta se oli kivaa kun tuli sitä kovaa musiikkia.”



”Muuten kivaa mutta alkoi kyllästyttää. En tykännyt paukkeesta tykkäsin hiljaisista kohdista. Tykkäsin viulusta. Musiikki oli kyllä kivaa.”




”Tykkäsin hirveen paljon. Olisin halunnu jäädä pidemmäksi aikaa! Tykäsin tuubasta. :) <3 Ja viulusta. <3<3<3”




”Hieno musiikki. Paras ikkinä. Ihana. Mahtava. Oisin haluaisin sen kotiin. Mä haluunsen kotiin. Paras kokemus.”




”Tosi hyvää musiikia, viulun soittajat oli hyviä ja tuuban soittaja oli myös hyvä.”




”Paras. Tosi hyvä mutta vasarasoitin oli ärsyttävä.”




”Tykkäsin paljon Santuumatiaksesta.”




”Sielä oli hauskkaa. Tykkäsin olla. Olisin halunnut olla pitempään. Oli hauskempaa kun viime vuonna. Juuri sopiva ääni.”




”Hirveen siistei ja kiinostavia soittimia! Muusiiki oli siistii välillä surullista välillä iloista joskus sotaisaa joskus rauhallista.”




”Tykäsin isoista rummuista vasara kelloista”




”Tykkäsin musiikista ihan hirveästi ja olisin halunnut olla pidempäänkin!! Ja musiikki jäi niin kivasti soimaan pääähäni.:)”




”Tykkäsin paljon kovista äänistä. Tykkäsin siitä vasara soitimesta.”




”Tampere-talo 4.9.2014. Vierailu Filharmoniaan. Ne soiti liian kovaa. Se vasarajutu oli liian kovaääninen.”



”En pitänyt vasaramiehen soitosta. Se musiikki oli muuten ihan kivaa.”




”Oli kiva vilharmonia ja yksi soitaja oli tosi kiva se soiti siellä takaa panskun n.”




”Tykinamukset. Se oli todella kiva.”



teksti: Emmi Marttinen
piirustukset ja kommentit: Tammelan koulun 2 A


tiistai 23. syyskuuta 2014

Lavalta toiselle − konserttitanssiaisten loistoa odotellessa

Tampere Filharmonian huilistia Nina Johnsonia odottaa lauantaina 27.9. uusi näkökulma. Tampere-talon Sorsapuisto-salissa vietetään tuolloin konserttitanssiaisia, eikä Nina osallistu tällä kertaa huilistina. ”En ole koskaan ollut konserttitanssiaisissa tanssimassa, ainoastaan soittamassa! Nyt tulen nimenomaan tanssimaan.” Tampere-taloon saapuu samana iltana myös kymmenen hurmuria. Kysymyksessä on tamperelaisen lavatanssiseura Hurmion ryhmä, joka on havainnut tanssittamisen toimivaksi konseptiksi jo vuosia sitten. Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttävään tanssiseura oli jossakin vaiheessa jopa Suomen suurin lavatansseihin keskittyvä seura. Tällä hetkellä jäseniä on yli 600. ”Keskeisintä on ihmisten liikuttaminen ja perinteisen lavatanssikulttuurin vaaliminen”, kertoo seuran hallitukseen kuuluva Arto Pelkonen, joka vastaa Hurmuri-toiminnasta. Hyväntekeväisyystanssiaisten yhteydessä keksitty toimintamuoto on vienyt ryhmää keikoille jopa Helsinkiin ja Alastarolle saakka.

Ryhmän nimi on tietenkin johdannainen tanssiseuran nimestä. ”Todella sopiva nimi, tehän olette ihan hurmaavia”, kommentoi Nina, joka kuuluu samaisen tanssiseuran hallitukseen. Hän on kotoisin Ruotsista, missä tanssikulttuuri on jossakin määrin erilainen. Nina kertoo innoissaan tanssiseuraan liittymisestä: ”Olen aina tykännyt tanssimisesta ja olin esimerkiksi tanhuseurassa Ruotsissa. Täälläkin olisin niin halunnut mennä tanssimaan, mutta ymmärsin, että pitäisi olla oma pari. Tanssipaikoillakin kaikilla on oma pari − tai niin ainakin kuvittelin, kunnes kuulin tanssiseura Hurmiosta. Kävi ilmi, ettei tarvitsekaan olla omaa paria. Menin heti mukaan ja ihmettelin, miksen ole aikaisemmin tajunnut tällaista”. Nyt harrastus on keskeinen osa viikkorytmiä. ”Käyn tanssimassa ainakin kahtena, joskus kolmenakin iltana viikossa ja lähes joka viikonloppu. Toisinaan vietän aikaa myös kotona”, Johnson nauraa.



Sekä Nina että Hurmureista vastaava Arto odottavat innolla tulevien tanssiaisten loistoa. Ninan parina Sorsapuistosalissa on hänen poikansa Rasmus, joka on harrastanut swingtanssia aivan pienestä pitäen ja menestynyt kilpailuissa erinomaisesti. Nyt äiti ja poika saavat nauttia yhteisestä harrastuksesta ensimmäistä kertaa suuren sinfoniaorkesterin säestyksellä. Artokaan ei ole koskaan tanssinut tällaisen kokoonpanon tahdittamana. Yksi asia arveluttaa häntä: ”Jos kappaleiden introt ovat pitkiä ja hienot solistiosuudet laajoja, mietityttää meitä tanssijoita silloin, miten tällaisessa tilanteessa tulisi improvisoida”. Nina kuitenkin lohduttaa: ”Sinähän tiedät, että tanssi alkaa heti kun musiikki alkaa soida”. ”Näinhän se on, ja vastaavasti päättyy aivan viimeisiin säveliin”, jatkaa Arto.

Lauantaina 27.9. tämä todella toteutuu, sillä toisin kuin aiempien vuosien konserttitanssiaisissa, Sorsapuisto-salin tilaisuudessa konserttia ja tanssia ei eroteta toisistaan. Tilaisuus on antoisa myös heille, jotka eivät tanssi. Juhlavaa iltaa tähdittävät solistit Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila. Tampere Filharmoniaa johtaa konserttitanssiaisissa aikaisemminkin mukana ollut Markku Johansson. Illan juonnoista vastaa orkesterin intendentti Helena Hiilivirta, joka kuvailee illan musiikkitarjontaa kattavaksi. ”Tanssimaan pääsee heti ensimmäisestä Syysunelmia-valssista lähtien ja tanssittavana musiikki jatkuu läpi illan”, hän lupaa.

Artoa mietityttää soolojen lisäksi myös toinen seikka. ”Mistä meidät Hurmurit sitten tunnistaa?”, hän pohtii. Tanssiseuralla on omat tunnistettavat värit, punainen ja musta, mutta niiden yhdistäminen konserttitanssiaisiin sopivaan asuun on mutkikkaampaa. ”Olisipa tullut puheeksi aikaisemmin, minähän olisin voinut ommella teille punamustat rusetit”, Nina naurahtaa. Nähtäväksi jää, millä tavoin Hurmurit on merkitty konsertti-iltana. Varmaa on ainakin se, että heidät voi löytää Sorsapuisto-salin tanssilattialta. Sieltä löytää myös Nina Johnsonin, joka on tottunut sekä konsertti- että tanssilavoihin, mutta saa nyt ensimmäistä kertaa kokea näiden yhdistelmän.

Teksti & kuva: Maija Leino

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Yleisöpäivä oli menestys – orkesteri kiittää ja kumartaa!

Tampere Filharmonia avasi ovensa yleisölle lauantaina 30.8. Lähes 1 600 kiinnostunutta kurkisti kulissien taakse ja näki orkesterin lähieteisyydeltä, aivan eri näkökulmasta kuin perinteisenä konsertti-iltana.

Vaikka päivä oli leppoisa ja epämuodollinen, se alkoi juhlavasti. Intendentti Helena Hiilivirta kertoi iloisen uutisen: ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali jatkaa Tampere Filharmoniassa ainakin kesään 2019 saakka. Sekä orkesteri että yleisö ottivat uutisen vastaan raikuvin aplodein.

Päivän aikana Rouvali ohjasi orkesterin harjoitusta Isossa salissa, jossa innokkaimmat pääsivät orkesterin sekaan istumaan ja kuuntelemaan, miltä Prokofjev kuulostaa lavalla ja miltä sali näyttää esiintyjän silmin. Kaikista lähimmäksi kapellimestaria pääsi Rouvalin oma poika Oliver, joka sai kokeilla orkesterin johtamista isänsä sylissä. Aamulehden kuvaaman videon perusteella se sujui oikein hienosti: Oliver johtaa orkesteria (Aamulehti 30.8.) Apulaisintendentti Lauri Lehtonen ohjasi yleisöä ja varmisti, etteivät muut fanit pyrkineet Rouvalin käsivarsille.

Rouvali kertoi yleisölle, mitä harjoituksessa tapahtuu.


Pienessä salissa Helena Hiilivirta esitteli orkesteria ja näytti lukuina, miten orkesteri toimii. Puheenvuorojen välissä yleisö sai kokeilla konserttiflyygelin sointia ja verrata sitä tavalliseen koulupianoon pianisti Ville Hautakankaan ja orkesterin järjestäjän Jarno Laaksosen opastuksella. Saivatpa rohkeat pianistit myös autenttisen konserttitilanteen tuntua valokeilan loisteessa ja aplodien saattelemina.

Useat orkesterin muusikot sekä konserttimestari ottivat yleisön lämpimästi vastaan ja kertoivat soittimistaan ja työstään. Paikalla olivat Harri Miettusen 12 tuubaa, Nina Johsonin pikkolohuilu, Kirsti Vartiainen harppuineen, konserttimestari Maria Itkonen viuluineen ja Olli Hostikka bassopasuunansa kanssa. Aleksei Dimitriev ja Heikki Pöyhönen näyttivät pajassaan muun muassa, millä tavalla fagotin ja englannintorven suukappaleita rakennetaan. Orkesterin järjestäjä Kalle Marttila kuljetti lukuisia ryhmiä pitkin sokkeloisia käytäviä tutustumaan lyömäsoitinvarastoon, jossa Harri Lehtinen esitteli asiantuntevasti niin patarumpuja kuin auton osista tehtyjä soittimia. Lisäksi Tampere-talon aulassa musisoi FINESTre-jousikvartetti koko päivän ajan.

Kirsti Vartiainen opasti pieniä harpisteja.


Yleisö sai ihastella myös arkistojen aarteita. Nuotistonhoitaja Pekka Koivisto levitti nähtäville erilaisia partituureja, ja orkesterin järjestäjä Juha Marttila viihdytti kävijöitä tarinoilla orkesterin arjesta ja juhlasta. Esillä olivat myös orkesterin ystäväyhdistyksen Pro Orchestran toiminta, Tampereen Musiikkiakatemian nuoret taiturit ja kulttuuriosuuskunta Uulun soittimet sekä Lapsiparkki. Kotiinviemisiksi saattoi ostaa Filharmonian CD-levyjä, Lasten Tampere-talon hellyttävän sorsa Sordino -maskotin tai lämpöisen, orkesterin logolla varustetun hupparin. Jotta kotiin ei tarvinnut lähteä liian aikaisin, näläntunteen sai karkotettua Tampere-talon järjestämällä keittolounaalla.

Pro Orchestra myi Filharmonia-tuotteita, kuten supersöpöjä pikku-Reinoja.


Lapsille ja tiedonjanoisille päivästä teki erityisen jännittävän tietokilpailu, jonka vastaukset löytyivät parhaiten kysymällä muusikoilta rohkeasti heidän soittimistaan. Kysymykset eivät nimittäin olleet helppoja! Päivän päätteeksi kaikkien vastanneiden kesken arvottiin konserttilippuja ja muita mukavia palkintoja. Tampere-talon aulahenkilökunta hyvästeli yleisön yhtä ystävällisesti kuin otti vastaankin.

Kotiinlähtijöiden palaute oli yksiselitteisen hyväntuulista: ensi vuonna uudestaan!


teksti: Emmi Marttinen
kuvat: Maija Leino




keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Satakieli soi viimeiseenkin penkkiriviin

Nuorten solistien konsertti Tampere-talossa 22.5.


”New Yorkissa ja Lontoossa ja kaikkialla maailmassa”, vastaa 10-vuotias viuluvirtuoosi Iidamari Ahonen kysymykseen siitä, missä haluaisi tulevaisuudessa esiintyä. Tampere-talo on paikkana tuttu, hän on saanut nauttia useista konsertista Ison salin yleisössä. Toukokuussa näkökulma muuttuu, kun Iidamari nousee lavalle yhdessä kahdentoista muun nuoren solistin, Tampere Filharmonian ja kapellimestari Atso Almilan kanssa. Konsertin esiintyjäkaarti ulottuu ikähaarukaltaan alakoululaisista ammattiopiskelijoihin.

Iidamari Ahonen aloitti viulunsoiton opinnot 4-vuotiaana Tampereen konservatoriossa Nikolai Fadeevin johdolla. Hän on ehtinyt esiintyä jo lukuisissa erilaisissa tilanteissa ja osallistua useisiin kilpailuihin. Helmikuussa hän saavutti yleisön suosikin tittelin Tampereen Musiikkiakatemian, Pirkanmaan musiikkiopiston ja Valkeakosken musiikkiopiston opiskelijoille järjestetyssä Nuorten solistien kilpailussa. Kilpailuun valittiin musiikkioppilaitoksista 36 lasta ja nuorta, joista kolmeatoista kuullaan konsertissa 22.5.

Tampere-taloon IIdamari sai tutustua jokseenkin uudesta näkökulmasta jo perjantaina 9.5. Tuolloin nuori viulisti vastaanotti Suomen Kulttuurirahaston palkintojuhlassa apurahan, joka hänelle on myönnetty ulkomailla opiskelua varten. Opintoja on karttunut ulkomailla jo jonkin verran. Iidamari on käynyt Lontoossa mestariviulisti Jan Repkon opetettavana muutamia kertoja ja jatkoa on luvassa. Iidamarin kesäsuunnitelmatkin ovat jo valmiina: ”Lähdemme Ranskaan ja Italiaan! Ranskassa menen musiikkileirille”, hän kertoo innoissaan.

Musiikin kuunteleminen on tärkeä osa Iidamarin elämää. Tampere Filharmonian lisäksi myös Radion Sinfoniaorkesteri on tehnyt nuoreen solistiin lähtemättömän vaikutuksen. Erityisen vakuuttuneena Iidamari muistelee Musiikkitalolla kuulemaansa konserttia, jonka solistina vieraili hänen ihailemansa huippuviulisti Lisa Batiashvili. Ohjelmassa oli tuolloin Brahmsin viulukonsertto. Lempisäveltäjäänsä Iidamari pohtii hetken päätyen Sibeliukseen, vaikkei olekaan vielä ehtinyt poimia tätä ohjelmistoonsa. Kansallissäveltäjämme omin soitin oli viulu. Samalla instrumentilla aloitti myös belgialainen Henri Vieuxtemps, jonka Satakielen Iidamari esittää toukokuussa Tampere-talossa.

Haastattelutilanteessa Iidamari poseeraa soittaen soolona tyhjälle salille. Hän odottaa Tampere-talon konserttia innolla. ”Täällä saa kyllä soittaa tosi isosti, tämä on niin suuri sali”, muistuttaa Iidamarin isä, yliopettaja Pekka Ahonen, joka soitti Tampereen kaupunginorkesterissa vuosina 1977−1995. Tyhjä sali näyttää valtavalta. Kuulijoiden täyttämänä sen tunnelma muuttuu täysin. Iidamaria yleisö ei ainakaan pelota. ”No, joskus jännittää vähän, mutta ei sitten enää, kun pääsee sinne lavalle.”

Tulevaisuudensuunnitelmia ei tarvitse arvailla. Iidamarista tulee isona viulisti, tietenkin, sitähän hän on jo. Sivuaineenaan hän soittaa pianoa, ja suurin osa kavereistakin soittaa jotakin. Elämä on soittamisen täyteistä, joskin musiikista nauttimisen lisäksi aikaa jää myös koululle ja kavereille. Lempipaikkaa kysyttäessä Iidamari joutuukin pohtimaan pidempään, onhan valittava monesta. Vastaus on lopulta melko lavea: ”Koti ja konservatorio… Ja muut maat. Niin ja Pyynikin metsä! Siellä meillä on majoja.”


Teksti ja kuvat: Maija Leino

maanantai 3. helmikuuta 2014

Visualisoinnilla syvennetään konserttielämystä


Perjantaina 31.1. soitetun konsertin ensimmäistä puoliskoa elävöitti visualisointi. De Meyn Table Musicissa hyödynnettiin livekuvausta, jonka avulla yleisö näki valkokankaalta pienimmänkin sormen sipaisun pöytää vasten. Steve Reichin Music for Pieces of Woodissa valot vangitsivat jokaisen puukalikan kolahduksen, ja lähes tunnin mittaisessa teoksessa 18 soittajalle abstraktit värimaisemat tukivat hypnoottista musiikkia.  Videosuunnittelusta vastasi Marika Lehtoaro, valosuunnittelusta Jussi Kamunen ja äänisuunnittelusta Heikki Lehtonen.





Kuvat Steve Reichin teoksesta Music for 18 Musicians.

Teksti ja kuvat Emmi Marttinen 

torstai 30. tammikuuta 2014

Valokeilassa lyömäsoittajat ja -soittimet

Perjantaina 31.1. Tampere-talon Ison salin lava tulee tupaten täyteen erilaisia lyömäsoittimia. Thierry De Meyn Table Music johdattaa Steve Reichin hypnoottisiin rytmeihin. Väliajan jälkeen kuullaan sinfonisia tansseja Bernsteinin West Side Storysta täysmittaisen orkesterin soittamana. Konsertti on orkesterin järjestäjille poikkeuksellisen haastava palapeli. Harjoituksissa palaset sovitetaan kohdilleen.


De Meyn teoksessa soitetaan pöytälevyjä.
Kuvassa vas. Harri Lehtinen, Jyri Kurri ja Mikael Heikkilä.

Music for 18 Musicians.

Vaikka soittajia on Reichin 18 muusikon teoksessa vähän,
tavaraa lavalla on sitäkin enemmän. Väliajalla riittää roudattavaa!

Kuvat: Lauri Lehtonen

tiistai 21. tammikuuta 2014

Hurja Tulilintu ja sisukas Joutsen

Aleksanterin koulun 5C-luokkalaiset piirsivät ja kirjoittivat viime syksyn Toivotuimmat klassikot -konsertin lintuteemaisista teoksista.

Stravinskyn Tulilintu-sarjassa prinssi Ivan seikkailee kuningas Kastsein linnassa ja vangitsee Tulilinnun. Saint-Saënsin Joutsenen selloteema inspiroi oppilaita kuvaamaan sekä ylvään linnun lipumista aaltojen yllä että sisukkaan pikkujoutsenen uuvuttavaa lentomatkaa ja itsensä voittamista.