tiistai 30. syyskuuta 2014

Kappale jäi korvamadoksi!

Tammelan koulun kakkosluokkalaisilla oli monenlaisia mielipiteitä vierailusta orkesterin kenraaliharjoituksiin 4.9.2014. Toiset pitivät musiikin voimakkaista pauhuista, toiset taas hiljaisemmista soinneista. Eräälle oppilaalle harjoitus oli hyvin kokonaisvaltainen elämys:

”Tykäsin musiikista. Tykäsin soitimista. Tykäsin valoista. Tykäsin katosta.”

Lapset kiinnittivät huomiota erityisesti ”vasaramiehen” soittoon, viulunsoittajiin ja tuubansoittajaan. Moni olisi viihtynyt musiikin äärellä pidempäänkin, mutta muutamaa alkoi jo kyllästyttää. Yhdestä asiasta oltiin yksimielisiä: musiikki oli hyvää.

Vierailulla koululaiset kuulivat Tšaikovskin Alkusoiton 1812, joka kuvaa Borodinon taistelua. Kappaleeseen kuuluvat juhlalliset tykinpamaukset, jotka joissakin ulkoilmakonserteissa toteutetaan oikeilla kanuunoilla.

Klikkaa kuvia, niin voit selata niitä isompina!



”Tuli mieleen elokuvamusiikinkonsertti jossa kävin äitin kansa. Kuuntelin melkein kokoajan silmät kiinni. Kappale jäi korvamadoksi.”




”Oli tosi kivaa! Lempi soittaja oli se ihme tyyppi joka löi kahdella vasaralla sitä tankoa. Se kuulosti ihan bigbeniltä. Kyllä se oli hienoa.”




”Minun mielestä ne tykin pamaukset olivat kivan kuuloisia ja jossain kohtaa se musiikki kuulosti vähän jännittävältä mutta oli se silti tosi kivaa jossain kohtaa taas vähän surullista mutta se oli kivaa kun tuli sitä kovaa musiikkia.”



”Muuten kivaa mutta alkoi kyllästyttää. En tykännyt paukkeesta tykkäsin hiljaisista kohdista. Tykkäsin viulusta. Musiikki oli kyllä kivaa.”




”Tykkäsin hirveen paljon. Olisin halunnu jäädä pidemmäksi aikaa! Tykäsin tuubasta. :) <3 Ja viulusta. <3<3<3”




”Hieno musiikki. Paras ikkinä. Ihana. Mahtava. Oisin haluaisin sen kotiin. Mä haluunsen kotiin. Paras kokemus.”




”Tosi hyvää musiikia, viulun soittajat oli hyviä ja tuuban soittaja oli myös hyvä.”




”Paras. Tosi hyvä mutta vasarasoitin oli ärsyttävä.”




”Tykkäsin paljon Santuumatiaksesta.”




”Sielä oli hauskkaa. Tykkäsin olla. Olisin halunnut olla pitempään. Oli hauskempaa kun viime vuonna. Juuri sopiva ääni.”




”Hirveen siistei ja kiinostavia soittimia! Muusiiki oli siistii välillä surullista välillä iloista joskus sotaisaa joskus rauhallista.”




”Tykäsin isoista rummuista vasara kelloista”




”Tykkäsin musiikista ihan hirveästi ja olisin halunnut olla pidempäänkin!! Ja musiikki jäi niin kivasti soimaan pääähäni.:)”




”Tykkäsin paljon kovista äänistä. Tykkäsin siitä vasara soitimesta.”




”Tampere-talo 4.9.2014. Vierailu Filharmoniaan. Ne soiti liian kovaa. Se vasarajutu oli liian kovaääninen.”



”En pitänyt vasaramiehen soitosta. Se musiikki oli muuten ihan kivaa.”




”Oli kiva vilharmonia ja yksi soitaja oli tosi kiva se soiti siellä takaa panskun n.”




”Tykinamukset. Se oli todella kiva.”



teksti: Emmi Marttinen
piirustukset ja kommentit: Tammelan koulun 2 A


tiistai 23. syyskuuta 2014

Lavalta toiselle − konserttitanssiaisten loistoa odotellessa

Tampere Filharmonian huilistia Nina Johnsonia odottaa lauantaina 27.9. uusi näkökulma. Tampere-talon Sorsapuisto-salissa vietetään tuolloin konserttitanssiaisia, eikä Nina osallistu tällä kertaa huilistina. ”En ole koskaan ollut konserttitanssiaisissa tanssimassa, ainoastaan soittamassa! Nyt tulen nimenomaan tanssimaan.” Tampere-taloon saapuu samana iltana myös kymmenen hurmuria. Kysymyksessä on tamperelaisen lavatanssiseura Hurmion ryhmä, joka on havainnut tanssittamisen toimivaksi konseptiksi jo vuosia sitten. Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttävään tanssiseura oli jossakin vaiheessa jopa Suomen suurin lavatansseihin keskittyvä seura. Tällä hetkellä jäseniä on yli 600. ”Keskeisintä on ihmisten liikuttaminen ja perinteisen lavatanssikulttuurin vaaliminen”, kertoo seuran hallitukseen kuuluva Arto Pelkonen, joka vastaa Hurmuri-toiminnasta. Hyväntekeväisyystanssiaisten yhteydessä keksitty toimintamuoto on vienyt ryhmää keikoille jopa Helsinkiin ja Alastarolle saakka.

Ryhmän nimi on tietenkin johdannainen tanssiseuran nimestä. ”Todella sopiva nimi, tehän olette ihan hurmaavia”, kommentoi Nina, joka kuuluu samaisen tanssiseuran hallitukseen. Hän on kotoisin Ruotsista, missä tanssikulttuuri on jossakin määrin erilainen. Nina kertoo innoissaan tanssiseuraan liittymisestä: ”Olen aina tykännyt tanssimisesta ja olin esimerkiksi tanhuseurassa Ruotsissa. Täälläkin olisin niin halunnut mennä tanssimaan, mutta ymmärsin, että pitäisi olla oma pari. Tanssipaikoillakin kaikilla on oma pari − tai niin ainakin kuvittelin, kunnes kuulin tanssiseura Hurmiosta. Kävi ilmi, ettei tarvitsekaan olla omaa paria. Menin heti mukaan ja ihmettelin, miksen ole aikaisemmin tajunnut tällaista”. Nyt harrastus on keskeinen osa viikkorytmiä. ”Käyn tanssimassa ainakin kahtena, joskus kolmenakin iltana viikossa ja lähes joka viikonloppu. Toisinaan vietän aikaa myös kotona”, Johnson nauraa.



Sekä Nina että Hurmureista vastaava Arto odottavat innolla tulevien tanssiaisten loistoa. Ninan parina Sorsapuistosalissa on hänen poikansa Rasmus, joka on harrastanut swingtanssia aivan pienestä pitäen ja menestynyt kilpailuissa erinomaisesti. Nyt äiti ja poika saavat nauttia yhteisestä harrastuksesta ensimmäistä kertaa suuren sinfoniaorkesterin säestyksellä. Artokaan ei ole koskaan tanssinut tällaisen kokoonpanon tahdittamana. Yksi asia arveluttaa häntä: ”Jos kappaleiden introt ovat pitkiä ja hienot solistiosuudet laajoja, mietityttää meitä tanssijoita silloin, miten tällaisessa tilanteessa tulisi improvisoida”. Nina kuitenkin lohduttaa: ”Sinähän tiedät, että tanssi alkaa heti kun musiikki alkaa soida”. ”Näinhän se on, ja vastaavasti päättyy aivan viimeisiin säveliin”, jatkaa Arto.

Lauantaina 27.9. tämä todella toteutuu, sillä toisin kuin aiempien vuosien konserttitanssiaisissa, Sorsapuisto-salin tilaisuudessa konserttia ja tanssia ei eroteta toisistaan. Tilaisuus on antoisa myös heille, jotka eivät tanssi. Juhlavaa iltaa tähdittävät solistit Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila. Tampere Filharmoniaa johtaa konserttitanssiaisissa aikaisemminkin mukana ollut Markku Johansson. Illan juonnoista vastaa orkesterin intendentti Helena Hiilivirta, joka kuvailee illan musiikkitarjontaa kattavaksi. ”Tanssimaan pääsee heti ensimmäisestä Syysunelmia-valssista lähtien ja tanssittavana musiikki jatkuu läpi illan”, hän lupaa.

Artoa mietityttää soolojen lisäksi myös toinen seikka. ”Mistä meidät Hurmurit sitten tunnistaa?”, hän pohtii. Tanssiseuralla on omat tunnistettavat värit, punainen ja musta, mutta niiden yhdistäminen konserttitanssiaisiin sopivaan asuun on mutkikkaampaa. ”Olisipa tullut puheeksi aikaisemmin, minähän olisin voinut ommella teille punamustat rusetit”, Nina naurahtaa. Nähtäväksi jää, millä tavoin Hurmurit on merkitty konsertti-iltana. Varmaa on ainakin se, että heidät voi löytää Sorsapuisto-salin tanssilattialta. Sieltä löytää myös Nina Johnsonin, joka on tottunut sekä konsertti- että tanssilavoihin, mutta saa nyt ensimmäistä kertaa kokea näiden yhdistelmän.

Teksti & kuva: Maija Leino

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Yleisöpäivä oli menestys – orkesteri kiittää ja kumartaa!

Tampere Filharmonia avasi ovensa yleisölle lauantaina 30.8. Lähes 1 600 kiinnostunutta kurkisti kulissien taakse ja näki orkesterin lähieteisyydeltä, aivan eri näkökulmasta kuin perinteisenä konsertti-iltana.

Vaikka päivä oli leppoisa ja epämuodollinen, se alkoi juhlavasti. Intendentti Helena Hiilivirta kertoi iloisen uutisen: ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali jatkaa Tampere Filharmoniassa ainakin kesään 2019 saakka. Sekä orkesteri että yleisö ottivat uutisen vastaan raikuvin aplodein.

Päivän aikana Rouvali ohjasi orkesterin harjoitusta Isossa salissa, jossa innokkaimmat pääsivät orkesterin sekaan istumaan ja kuuntelemaan, miltä Prokofjev kuulostaa lavalla ja miltä sali näyttää esiintyjän silmin. Kaikista lähimmäksi kapellimestaria pääsi Rouvalin oma poika Oliver, joka sai kokeilla orkesterin johtamista isänsä sylissä. Aamulehden kuvaaman videon perusteella se sujui oikein hienosti: Oliver johtaa orkesteria (Aamulehti 30.8.) Apulaisintendentti Lauri Lehtonen ohjasi yleisöä ja varmisti, etteivät muut fanit pyrkineet Rouvalin käsivarsille.

Rouvali kertoi yleisölle, mitä harjoituksessa tapahtuu.


Pienessä salissa Helena Hiilivirta esitteli orkesteria ja näytti lukuina, miten orkesteri toimii. Puheenvuorojen välissä yleisö sai kokeilla konserttiflyygelin sointia ja verrata sitä tavalliseen koulupianoon pianisti Ville Hautakankaan ja orkesterin järjestäjän Jarno Laaksosen opastuksella. Saivatpa rohkeat pianistit myös autenttisen konserttitilanteen tuntua valokeilan loisteessa ja aplodien saattelemina.

Useat orkesterin muusikot sekä konserttimestari ottivat yleisön lämpimästi vastaan ja kertoivat soittimistaan ja työstään. Paikalla olivat Harri Miettusen 12 tuubaa, Nina Johsonin pikkolohuilu, Kirsti Vartiainen harppuineen, konserttimestari Maria Itkonen viuluineen ja Olli Hostikka bassopasuunansa kanssa. Aleksei Dimitriev ja Heikki Pöyhönen näyttivät pajassaan muun muassa, millä tavalla fagotin ja englannintorven suukappaleita rakennetaan. Orkesterin järjestäjä Kalle Marttila kuljetti lukuisia ryhmiä pitkin sokkeloisia käytäviä tutustumaan lyömäsoitinvarastoon, jossa Harri Lehtinen esitteli asiantuntevasti niin patarumpuja kuin auton osista tehtyjä soittimia. Lisäksi Tampere-talon aulassa musisoi FINESTre-jousikvartetti koko päivän ajan.

Kirsti Vartiainen opasti pieniä harpisteja.


Yleisö sai ihastella myös arkistojen aarteita. Nuotistonhoitaja Pekka Koivisto levitti nähtäville erilaisia partituureja, ja orkesterin järjestäjä Juha Marttila viihdytti kävijöitä tarinoilla orkesterin arjesta ja juhlasta. Esillä olivat myös orkesterin ystäväyhdistyksen Pro Orchestran toiminta, Tampereen Musiikkiakatemian nuoret taiturit ja kulttuuriosuuskunta Uulun soittimet sekä Lapsiparkki. Kotiinviemisiksi saattoi ostaa Filharmonian CD-levyjä, Lasten Tampere-talon hellyttävän sorsa Sordino -maskotin tai lämpöisen, orkesterin logolla varustetun hupparin. Jotta kotiin ei tarvinnut lähteä liian aikaisin, näläntunteen sai karkotettua Tampere-talon järjestämällä keittolounaalla.

Pro Orchestra myi Filharmonia-tuotteita, kuten supersöpöjä pikku-Reinoja.


Lapsille ja tiedonjanoisille päivästä teki erityisen jännittävän tietokilpailu, jonka vastaukset löytyivät parhaiten kysymällä muusikoilta rohkeasti heidän soittimistaan. Kysymykset eivät nimittäin olleet helppoja! Päivän päätteeksi kaikkien vastanneiden kesken arvottiin konserttilippuja ja muita mukavia palkintoja. Tampere-talon aulahenkilökunta hyvästeli yleisön yhtä ystävällisesti kuin otti vastaankin.

Kotiinlähtijöiden palaute oli yksiselitteisen hyväntuulista: ensi vuonna uudestaan!


teksti: Emmi Marttinen
kuvat: Maija Leino