perjantai 7. marraskuuta 2014

Verdiä ensikertalaiselle

Kuva: Greta Koivikko
Klassisen musiikin konsertti ei ehkä ole nuorille tyypillisin tapa viettää perjantai-iltaa. Niissähän käyvät vain sivistyneet kulttuurinharrastajat, jotka ymmärtävät musiikin päälle. Ja siinä ihan pitkästyy, kun pitää istua tunteja paikoillaan kuuntelemassa vierasta teosta. Kutsuin 16-vuotiaan ystäväni Melinda Pallarin kuuntelemaan italialaisen säveltäjän Giuseppe Verdin sielunmessua eli requiemia. Päätimme yhdessä uhmata ennakkoluuloja.

Ennen konserttia:


Tämä on Melindan ensimmäinen kerta konsertissa. Tavallaan. Onhan hän entisen soittoharrastuksensa tiimoilta päässyt soittamaan klarinettia täällä Tampere-talonkin lavalla. Katsomon puolelle ei ole kuitenkaan ennen tullut eksyttyä.

”Kuuntelen ennemmin tällästä nykynuorison musiikkia, klassista en ollenkaan. Lempisoitin on varmaan piano tai sitten akustinen kitara.”

Melindalla ei ole illan teoksesta ”mitään hajua, että se tulee sitten ihan täytenä yllätyksenä”. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. ”Kyllä mää ainakin uskon, että se on sellanen mieleenpainuva ja mahtava kokemus, kun siellä on niin paljon niitä soittimia ja laulajia”, arvelee Melinda.

Viime hetken peilailut ennen konsertin alkua..


Konsertin jälkeen:


”Aika vaikuttunut. Ei osaa pukea sanoiksi.” Sellaisiksi Melinda kuvailee ensimmäisiä fiiliksiään heti konsertin jälkeen.

”Teoksesta lyhyesti? No varmaan tunteikas, siinä oli niin paljon voimaa ja tunnetta. Se herätti mussa kunnioitusta. Arvostusta tätä asiaa kohtaan. Ei siitä voi oikeen muuta sanoo.”

Lempikohdakseen Melinda nimeää ”sen kertosäekohdan, joka siinä toistui”. Pikaisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että hän puhui kuoron laulamasta Dies iraesta, joka kuullaan teoksessa pariinkin otteeseen. ”Se tuli aina yllättäen.” Kyseinen kohta oli kyllä hiuksianostattava musiikin suorastaan vyöryessä päälle.

Kun keskustelu kääntyy orkesteria johtaneeseen Santtu-Matias Rouvaliin, Melinda alkaa hihittää kuin pikkutyttö. ”Siis sehän oli ihan mahtava! Se ei ollu liian vakava tai asiallinen vaan vähän rennompi, mutta se osas vetää sen silti just täydellisesti. Se oli niin oma itsensä ja oma persoonansa.” Allekirjoittanut tunnustautuu itsekin kovaksi Rouvali-faniksi.

Myös teokseen olennaisesti kuuluva suuri kuoro herätti ihastusta.”No mulle tuli ainakin sellanen fiilis, että vitsi määkin haluun kuoroon. Se oli niin siistii!”

Eikä aikakaan tullut pitkäksi, vaikka teos kesti yli puolitoista tuntia. Lopussa väsymys pääsi kuulemma iskemään raskaan viikon jäljiltä, mutta mielenkiinto heräsi aina uudelleen, kun tuli voimakkaampi kohta.

Lähtisikö Melinda uudestaan kuuntelemaan klassista musiikkia?
”Jos sää pyydät taas, niin mikäs siinä!” hän nauraa, ”Ei vaan, kyllä mää muutenkin voisin.”

Kuva: Maija Leino

Miten saada nuoret konserttiin?


Ainakin Santtu-Matias Rouvali tuntuu houkuttelevan kaikenikäisiä uteliaita kuulijoita, jotka haluavat omin silmin nähdä ylistetyn kapellimestarin omaperäisen tavan johtaa orkesteria. Kynnys lähteä konserttiin madaltuu, kun kapellimestarin tukka sojottaa jokaiseen ilmansuuntaan ja frakin selkämys on ryppyinen.

Melindalla on myös toinen idea. "Kun on näitä nuorten idoleita, kuten vaikka Robin, niin jos joku sellanen menis konserttiin ja kertois jälkikäteen, miten siistiä se oli, niin siinä on se iso massa, joka seurais perässä."

Teksti: Greta Koivikko
Tampere Filharmonian TET-harjoittelija 27.10.-8.11.2014